Koiran aistit osa 2

(Artikkeli on julkaistu Canis-lehdessä 4/2016.)

Artikkelin edellisestä osassa tarkastelimme näkö ja kuuloaisteja sekä sivusimme lyhyesti koiran mahdollista magneettiaistia. Tässä osassa paneudumme hajuun ja makuun, sekä tunto-, kipu- ja tasapainoaisteihin. Pääsemme myös kurkistamaan kuurosokean koiran elämään.

Haju

Ihminen hyödyntää koiran hajuaistia mitä moninaisimmissa tehtävissä. Omaamme verrattuna koiran nenä onkin uskomattoman tarkka ja hienostunut: koiralla hajua aistivia aistinsoluja on jopa 250 miljoonaa ja niiden peittämä alue on pinta-alaltaan 150 cm2 kun taas ihmisellä hajusoluja on vaivaiset 20 miljoonaa ja ne sijaitsevat kaikki n. 5 cm2 alueella. Lisäksi koirilla on käytössään myös niin sanottu vomeronasaalielin, jonka toimintaa palaamme jäljempänä.

Hajuaistilla aistitaan ympäristön kemiallisia yhdisteitä. Hajuaineet ovat yleensä haihtuvia, kaasumaisia aineita, jotka päätyvät nenään sisään hengitetyn ilmavirran mukana. Hajumolekyylit voivat myös liueta pieniin vesipisaroihin, joita kimpoaa ilmaan etenkin kasveista ja maasta. Sateen jälkeen vesipisaroita on ilmassa paljon, mistä johtuen luonnon tuoksut voimistuvat.

Koiran hengittäessä ilmavirta kulkee kirsun kautta nenäonteloon, jonka nenäkuorikot jakavat käytäviin. Nenäkuorikot ovat luun ja ruston muodostamia liuskoja, jotka näyttävät siltä, kuin ne olisi kääritty pituussuunnassa rullalle. Kuorikoiden pintoja peittää limakalvo. Lähinnä kirsua olevat kuorikot vastaavat sisään hengitetyn ilman kosteuttamisesta, sekä lämmittämisestä tai viilentämisestä, ennen kun ilma jatkaa matkaansa syvemmälle hengitysteihin. Ne myös säätelevät kehon lämpötilaa. Ulkoilman lämpötilan kohotessa koira erittää limakalvoja kosteuttavaa nestettä, jonka haihtuminen viilentää limakalvoja. Viilentävä vaikutus välittyy aivoihin ja muualle kehoon verenkierron kautta. Ihmisellä iholta haihtuva hiki toimii samanlaisena viilennysmekanismina. Hyvin lyhytkuonoisilla koirilla nenäkuorikot ovat niin pienet ettei säätelymekanismi pysty toimimaan normaalisti. Tämä vaikeuttaa koiran lämmönsäätelyä ja altistaa sen pahimmillaan hengenvaaralliselle lämpöhalvaukselle.

Koiran hengittäessä normaalisti ilma virtaa lämmönsäätelyjärjestelmän läpi kohti nielua. Kun koira nuuskii, kulkee ilma sitä vastoin lämmönsäätelyjärjestelmän yläpuolelta ja päätyy sen takana sijaitsevalle, hajuaistimuksesta vastaavalle alueelle. Täällä kuorikot muodostavat vielä monimutkaisemman labyrintin kuin lähellä kirsua. Hajua aistivat solut sijaitsevan kuorikkoja peittävässä pintakudoksessa, jota kutsutaan hajuepiteeliksi. Kuorikkojen sokkeloisuus mahdollistaa hajuepiteelin suuren pinta-alan. Sisään hengitetty ilmavirta kulkee pyörteinä kuorikoissa ja hajuaineet tarttuvat epiteeliä peittävään limakerrokseen. Hajusoluilla on pienen pieniä värekarvoja, jotka työntyvät limaan ja reagoivat siihen liukeneviin hajumolekyyleihin. Hajusoluja on lukuisia eri tyyppejä ja ne reagoivat yleensä useisiin eri hajuihin. Aivot muodostavat aistimuksen yhdistämällä eri solujen lähettämän tiedon yhtenäiseksi aistimukseksi. Toisin kuin useimmat muut aistinsolut, hajusolut pystyvät uusiutumaan ja yksittäinen solu kuolee ja korvautuvat uudella solulla parin kuukauden välein.

Ilma kulkee siis nenässä eri reittiä riippuen siitä haisteleeko koira, vai hengittääkö se normaalisti. Nuuskiessaan koira saattaa vetää ilmaa sisään 200 kertaa minuutissa. Uloshengitysilma ei ohjaudu ollenkaan hajualueelle vaan kulkee nielusta suoraan nenäonteloon ja siitä kirsun kautta ulos. Tämä tarkoittaa, että sisään hengitetyt hajumolekyylit voivat viipyä hajualueella myös uloshengityksen aikana, mikä antaa aistinsoluille lisää aikaa reagoida niihin. Koiralla hengitys ja haistelu ovat siis osittain erillisiä järjestelmiä.

Hajuaistimuksen käsittely aivoissa poikkeaa muista aisteista. Hajuhermojen välittämät hermoimpulssit ohjautuvat suoraan isoaivojen etu- ja alapinnalla sijaitseviin ”hajuaivoihin”. Hajuaivot ovat osa niin kutsuttua limbistä järjestelmää, joka vastaa hajuaistimuksen lisäksi tunteista ja muistoista sekä hengissä säilymiseen ja suvunjatkamiseen liittyvästä käyttäytymisestä. Hajuilla on siis suora yhteys koiran tunnetiloihin ja käyttäytymiseen. Ihmisen hajuaivot ovat koiraan verrattuna mitättömät, mutta myös meillä hajuaisti on osa limbistä järjestelmää. Tästä syystä hajut painuvat hyvin mieleen ja voivat herättää voimakkaita muistikuvia ja tunnetiloja.

Koirat, kuten monet muutkin eläimet, myös kommunikoivat keskenään hajujen avulla. Esimerkiksi virtsa, erilaisten rauhasten eritteet ja narttukoirien emättimen eritteet toimivat toisille koirille tiedonlähteenä. Tällaisessa kemiallisessa kommunikoinnissa käytettäviä yhdisteitä kutsutaan feromoneiksi. Koira aistii feromoneja vomeronasaali- eli Jacobsonin elimen avulla.

Vomeronasaalielin koostuu kahdesta pitkulaisesta pussista, jotka sijaitsevat nenä- ja suuonteloiden välissä eli kitalaen yläpuolella. Pusseilla on yhteys sekä suuhun, että nenään. Elin aistii vain nesteeseen liuenneita hajumolekyylejä ja niinpä uroskoirien voi nähdä nuolevan pissaa ja värisyttävät alaleukaansa, jotta nestepisarat ohjautuisi kitalaen aukosta vomeronasaalielimeen. Joillakin eläimillä reaktio on vielä selvempi, esimerkiksi hevoset suoristavat kaulansa ja kohottavat ylähuultaan saadakseen hajun kulkeutumaan oikeaan paikkaan. Tätä kutsutaan flehmen-reaktioksi.

Nenän ja vomeronasaalielimen välittämällä tiedolla on yksi merkittävä ero: vomeronasaalielimen välittämät hermoimpulssit eivät aiheuta aivoissa tietoista aistimusta. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa tunnereaktiota samaan tapaan kuin hajuaistimukset. Vomeronasaalielimen tuoma tieto välittyy myös hypotalamukseen, joka säätelee elimistön hormonitoimintaa. Niinpä esimerkiksi juoksuisen narttukoiran jättämän pissaläikän nuoleskelu kiihdyttää uroksen sukupuolihormonien tuotantoa, mikä näkyy varsin nopeasti koiran käytöksen ja mielialan muutoksena. Rauhoittavien feromonivalmisteiden teho puolestaan perustuu rennon ja miellyttävän tunnekokemuksen aikaansaamiseen. Feromonit voivat siis muuttaa koiran tunnetilaa ja käytöstä ilman, että eläimelle syntyisi niistä tietoista aistikokemusta.

Tutkimusten mukaan myös osalla ihmisistä olisi vomeronasaalielimen kaltainen rakenne, mutta sen toimivuudesta ei ole löytynyt näyttöä. Se kuitenkin tiedetään, että myös meillä hajuaistilla on merkittävä rooli parinvalinnassa.

Maku

Toinen ympäristön kemiallisiin yhdisteisiin reagoiva aisti on maku. Toisin kuin hajuaisti, maku on niin kutsuttu lähiaisti eli aistittavaan kohteeseen tarvitaan suora kosketus: se pitää laittaa suuhun. Makuaistin tärkein tehtävä on auttaa tunnistamaan sopiva ja pilaantunut ruoka toisistaan ennen nielaisemista. Makua aistivat solut sijaitsevat kielen pinnalla sekä suun seinämissä ryppäinä, joita kutsutaan makusilmuiksi. Ne reagoivat sylkeen liuenneisiin makuaineisiin. Hajusolujen tapaan myös makusolut pystyvät uusiutumaan. Niiden keskimääräinen elinikä on vain kymmenisen päivää.

Koiralla makusilmuja on n. 2000 ja kun taas ihmisellä niitä on huomattavasti enemmän, n. 10 000. Tämän perusteella voisi siis ajatella, että kulinaristiset nautinnot ovat enemmän meidän heiniämme. Täytyy kuitenkin muistaa, että suuri osa siitä, mitä koemme makuna, on itse asiassa hajuaistin tuottamaa aistimusta. Ruoan haju pääsee nenään jo matkalla suuhun ja pureskelu vapauttaa hajumolekyylejä, jotka pääsevät nielun kautta ylöspäin nenän hajuepiteeliin. Hajuaistin merkitys tulee hyvin esiin flunssaisena: ruoka ei maistu miltään kun nenän limakalvot ovat turvoksissa ja niitä peittävä limakerros on tavallista paksumpi. Koiran loistava hajuaisti korvaa siis varmasti makusolujen niukkuutta. Ei liene kuitenkaan epäilystä siitä, että makumieltymyksemme ovat monilta osin varsin erilaiset!

Aivot muodostavat tietoisen makuaistimuksen yhdistämällä maku- ja hajusolujen välittämän tiedon. Myös tuntoaistin välittämä tieto ruoan rakenteesta ja lämpötilasta vaikuttaa makuaistimuksen syntyyn. Tietoisen aistimuksen lisäksi makusolujen lähettämät hermoimpulssit vaikuttavat ruoansulatusnesteiden erittymiseen. Näin ruoansulatuskanava voi valmistautua ruoan pilkkomiseen ja sulattamiseen. Eri ruoka-aineisiin voi liittyä sekä mieltymyksiä, että välttämiskäytöstä. Jos koiralle tulee paha olo jostakin syömästään, se saattaa jatkossa vältellä kyseistä ruoka-ainetta.

Tunto

Tähän asti käsittelemämme aistit ovat aistineet kehon ulkopuolisia asioita, valoa, ääniaaltoja ja kemiallisia yhdisteitä. Toiset aistit suuntautuvat ”sisäänpäin” ja tuovat tietoa kehostamme tai sen pinnalta. Tällaisia ovat tunto- ja kipuaisti sekä tasapainon ylläpidossa tarvittava asento- ja liikeaisti. Näiden aistien tehtävät ovat osittain päällekkäisiä ja niitä kutsutaan yhdessä vartaloaisteiksi tai ”somatosensorisiksi aisteiksi” (latinaksi soma = keho, sensus = aisti). Vartaloaistien kohdalla koirien ja ihmisten erot ovat pieniä, joten käsittelemämme asiat pätevät kumpaankin lajiin.

Tuntoaistin aistinelin on iho. Ihon pintakerroksissa sijaitsee hermosolujen päitä eli hermopäätteitä, jotka monitoroivat kosketusta, paineen tuntua ja lämpötilaa, ja välittävät näistä tiedon aivoihin. Nämä ovat tuntoaistin aistinsoluja ja ne reagoivat kukin eri ärsykkeisiin. Aistinsolut ovat jakautuneet epätasaisesti ja niinpä joissakin osissa vartaloa tuntoaisti on tarkempi kuin muualla. Koirilla tuntoaisti on herkkä etenkin kasvojen alueella, kuonossa, huulissa ja kielessä, sekä tassuissa. Kasvoissa tuntoherkkyyttä lisäävät tuntokarvat, joiden juurten läheisyydessä sijaitsee paljon hermopäätteitä. Tuntokarvoissa ei siis itsessään ole tuntoa, mutta koira havaitsee niiden pienenkin liikkeen. Myös ihminen aistii kasvojen alueen erityisen hyvin. Koiriin verrattuna käsiemme tuntoaisti on kuitenkin paljon hienovaraisempi kuin koiran etutassujen.

Aistinsolujen keräämä tieto käsitellään isoaivokuoren niin kutsutulla ”somatosensorisella alueella”. Herkkätuntoisista kehonosille on varattu isompi edustusalue kuin muille. Koirilla jopa puolet aivokuoren tuntoalueesta on varattu kasvoille.

Kipu

Tuntoaistiin liittyvien hermopäätteiden lisäksi iholla on myös hermopäätteitä, jotka reagoivat vain voimakkaisiin ärsykkeisiin, esimerkiksi hyvin kylmään tai kuumaan. Näissä hermopäätteissä on reseptoreita, jotka aktivoituvat vasta kun elimistöä uhkaa kudosten vaurioituminen. Ihon lisäksi kipua aistivia hermosoluja on joka puolella elimistöä, mm. lihaksissa, luissa, sisäelimissä ja verisuonten seinämissä. Kipureseptorit reagoivat äärimmäisten lämpötilojen lisäksi mekaaniseen ärsytykseen kuten ruhjeisiin ja viiltoihin. Ne voivat aktivoitua myös epäsuorasti, vaurioituneista kudoksista vapautuvien kemiallisten aineiden kautta. Esimerkiksi tulehduksissa kipu syntyy siitä, että tulehtuneen kudoksen tuottamat aineet ärsyttävät kipureseptoreita.

Erillinen kivun alalaji on neurogeeninen eli hermoperäinen kipu. Hermokipua voi aiheuttaa vaikkapa välilevytyrä, joka painaa selkäytimestä lähtevää hermojuurta. Kipu säteilee kyseisen hermon hermottamalle alueelle, esimerkiksi iskiashermon tapauksessa alaraajaan. Ihmisillä raajan amputaation jälkeen esiintyvä ns. haamukipu, on myös esimerkki neurogeenisestä kivusta. Koirilla hännän tai korvien typistämisen aiheuttaa todennäköisesti myös haamukipua, mutta asiaa on vaikea todentaa.

Kipu suojaa elimistöä vahingoittumiselta. Ulkoisen asian aiheuttama äkillinen kipu laukaisee vetäytymisrefleksin eli nopean liikahduksen poispäin kipua aiheuttavasta ärsykkeestä. Reaktio tapahtuu selkäydintasolla, ennen kuin tieto ehtii aivoihin asti ja siitä muodostuu tietoinen kiputuntemus.

Tietoinen kipuaistimus syntyy aivokuoren somatosensorisella alueella samoin kuin muutkin tuntoaistimukset. Kipu aktivoi kuitenkin myös monia muita osia aivoista ja aiheuttaa elimistössä samanlaisen hälytystilan kuin pelko tai kiukku: sydämen syke kohoaa ja verenpaine nousee kun taas pintaverenkierto iholle heikkenee. Kipu aktivoi myös aluetta, joka vastaa kehon vireystilasta. Tästä johtuen kipu vaikeuttaa nukahtamista. Koirien kokemusta kivusta on vaikea tutkia, mutta sen oletetaan olevan varsin samanlainen kuin ihmisillä: yksilölliset erot ovat suuria ja sama kipu saattaa tilanteesta riippuen tuntua erilaiselta. Kiihdyttävässä tilanteessa kuten tappelussa tai vaikkapa agilitykilpailussa koira ei välttämättä huomaa loukkaantumista ja sen aiheuttamaa kipua.

Ihotunnon kevyt ärsytys häiritsee hermoimpulssien välittymistä kipureseptoreista aivoihin ja lieventää näin kipua väliaikaisesti. Jos sormeen tulee haava, sormen puhaltaminen lievittää siis oikeasti kivuntunnetta. Koirat pyrkivät usein lieventämään kipuaan kipeän kohdan nuolemisella tai kevyellä puremisella. Jos tällaista käytöstä esiintyy, kannattaa koira siis tutkituttaa eläinlääkärillä.

Toisin kuin muut aistit, kipuaisti ei totu pitkään jatkuvaan ärsytykseen vaan päinvastoin alkaa reagoida entistä herkemmin. Kipu siis voimistuu ajan myötä. Kroonisessa eli pitkään jatkuvassa kivussa kivuntuntemus ei välttämättä ole suhteessa vamman vakavuuteen vaan kipualue saattaa herkistyä niin, että pienikin kosketus aiheuttaa kipua. Kroonista kipua on vaikea hoitaa ja tämän vuoksi kipuun kannattaa puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koiran kivun huomaaminen saattaa olla hankalaa ja niinpä pieniinkin merkkeihin kannattaa puuttua. Usein myös ongelmakäytösten taustalla voi olla kipu.

Tasapaino

Ilman tasapainoaistia emme pysyisi pystyssä tai kykenisi liikkumaan. Tasapainon ylläpitoon osallistuvat sisäkorvan tasapainoelin, kehon aistinreseptorit sekä näköaisti. Koska käsittelimme näköä jo artikkelin edellisessä osassa, keskitymme tässä tasapainon muihin osatekijöihin. Näköaistin merkitystä tasapainolle voit kuitenkin testata seisomalla yhdellä jalalla ja laittamalla silmät kiinni. Tasapainon säilyttäminen hankaloituu näköaistimuksen puuttuessa.

Sisäkorvan tasapainoelin on varsin monimutkainen häkkyrä. Siihen kuuluvat kolme kaarikäytävää ja kaksi nesteen täyttämää rakkulaa. Samoin kuin kuuloaistista vastaavassa simpukassa, myös tasapainoelimen aistinsolut ovat karvasoluja, joka reagoivat aistikarvojensa liikkeeseen. Kaarikäytävissä karvasolut ovat keskittyneet tiettyyn kohtaan ja niitä peittää kerros sitkeää hyytelöä. Pään liikkuessa kaarikäytävissä oleva neste painaa hyytelökekoa ja liikuttaa siihen työntyviä aistinkarvoja. Karvasolut lähettävät aivoihin tiedon pään asennon muuttumisesta. Koska kolme kaarikäytävää sijaitsevat yhdeksänkymmenen asteen kulmassa toisiinsa, pystyvät ne välittämään aivoille tietoa pään liikkeistä kaikkiin eri suuntiin.

Tasapainoelimeen kuuluu myös kaksi kalvopussia, ns. soikea ja pyöreä rakkula. Myös rakkuloissa on karvasoluja, joita peittää hyytelömassa. Kaarikäytävistä poiketen rakkuloiden hyytelössä on kuitenkin kalsiumkarbonaattikiteitä, joita kutsutaan tasapainokiviksi. Ne tekevät hyytelöstä erityisen painavaa ja hitaasti liikkuvaa. Rakkulat välittävät aivoille tietoa pään asennosta suhteessa maan vetovoimaan. Tämän avulla tiedämme mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla vaikka silmämme olisi kiinni. Rakkulat havainnoivat myös kiihtyvyyttä eri suuntiin.

Sisäkorvan tasapainoelin välittää siis tietoa pään asennosta, mutta sen lisäksi tarvitaan tietysti tietoa myös muualta kehosta. Kykyä tuntea kehonsa eri osat ja niiden asennot kutsutaan proprioseptiikaksi; suomeksi puhutaan usein asentoaistista tai asento- ja liikeaistista. Proprioseptisen tiedon avulla aivot pystyvät säätelemään lihasten toimintaa niin, että tasapaino säilyy ja liikkeistä tulee sulavia. Usein säätely on täysin tiedostamatonta ja automaattista.

Asento- ja liikeaistin aistinelimet sijaitsevat ympäri kehoa. Lihaksissa ja jänteissä on erikoistuneita rakenteita, jotka välittävät aivoille tietoa lihasten pituudesta ja jännityksestä. Nivelten ympärillä on erilaisia hermopäätteitä, jotka monitoroivat nivelen asentoja ja liikettä. Myös ihon pinnalla olevat tuntoaistinsolut auttavat osaltaan kehon asennon hahmottamisessa. Tiedon keruu monesta eri lähteestä auttaa toimintakyvyn säilyttämisessä silloin, jos osa proprioseptisestä informaatiosta menetetään. Jos vaikkapa koiran lonkkanivel joudutaan korvaamaan tekonivelellä, menetetään nivelen oma proprioseptiikka. Niveltä ympäröivät lihakset ja jänteet sekä päällä oleva iho tarjoavat kuitenkin tarpeeksi tietoa, että aivot oppivat hahmottamaan nivelen asentoa ja säätelemään sen liikettä.

Tasapainon säilyttäminen vaatii eri lähteistä – silmistä, sisäkorvasta ja kehon aistinsoluilta – tulevan informaation yhdistämistä sekä oikeanlaista reagointia näiden havaintojen perusteella. Oman kehon hallinta kehittyy pikkuhiljaa pennun kasvaessa aikuiseksi ja sitä voi parantaa myöhemminkin. Monipuolinen liikkuminen erilaisissa maastoissa auttaa pitkälle, mutta erityisesti urheilukoirien kanssa on hyödyllistä tehdä myös tasapainoa kehittäviä harjoitteita. Koiran tasapainon – sekä fyysisen että psyykkisen – lisäämiseksi on kehitetty myös Tellington Touch eli TTouch-menetelmä. Siinä koiran kehotietoisuutta pyritään lisäämään mm. hitaiden liikeharjoitusten ja tuntoaistia aktivoivien sidosten avulla. TTouch vastaa siis osittain ihmisille kehitettyjä kehotietoisuuden menetelmiä kuten Alexander- ja Feldenkrais-tekniikoita. TTouchista voit lukea Caniksen numerosta XX.

Lopuksi

Minkään eläinlajin kokemus ympäröivästä todellisuudesta ei ole täydellinen tai objektiivinen: kokemuksemme maailmasta syntyy aivoissa sen perusteella, mitä havaintovälineitä meillä on käytettävissä. Eri lajit poikkeavat toisistaan myös siinä, miten laajaa ja tarkkaa havaintoa käytettävissä olevat aistit niille välittävät. Lukuun ottamatta koirien mahdollista kykyä aistia magneettikenttiä, on ihmisellä ja koiralla samat aistit. Näidenkin aistien toiminnassa on kuitenkin eroja, joiden myötä todellisuus näyttäytyy lajeillemme erilaisena. Rikas värimaailma tuntuu meille itsestäänselvyydeltä, mutta samalla meiltä jää havaitsematta suurin osa ympärillämme leijuvasta hajujen sinfoniasta. Koirien kokemus maailmasta on erilainen.

Edellisen osan alussa mainitsin Oliver Sacksin kuvailemasta miehestä, jonka hajuaisti terästyi muutamaksi viikoksi. Harva ihminen pääsee kurkistamaan koiralle tärkeän aistin ulottuvuuksiin tällaisen kokemuksen kautta. Tiedon ja mielikuvituksen avulla voimme kuitenkin pyrkiä muodostamaan edes jonkinlaisen kuvan siitä kokemusmaailmasta, jossa koiraystävämme elävät. Kuva tarkentuu sitä mukaan tieteellistä tutkimusta kertyy lisää. Päätämme artikkelin miehen kaihoisaan muisteluun erikoislaatuisesta kokemuksestaan:

”Se hajumaailma, se tuoksujen maailma! – Se oli niin elävä, niin todellinen! Ihan kuin olisi käynyt toisessa maailmassa, puhtaitten aistimusten maailmassa, rikkaassa, elävässä, omavaraisessa ja täydellisessä. Kunpa voisin joskus palata sinne ja olla taas koira!”

Lainaukset: Sacks, Oliver (1988). Mies joka luuli vaimoaan hatuksi. Tammi.

Lähteitä:

Evans H. & de Lahunta, A. 2013. Miller’s anatomy of the dog. Elsevier.
Jensen P. (toim.) 2007. The behavioral biology of dogs. Cabi.
Sjaastad, Ø.; Sand, O. & Hove, K. 2010. Physiology of domestic animals. Scandinavian Veterinary Press
Tammela, T. 2014. Koiran aistien aivoperusta. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.

****
Treasure

Treasure (engl. ”Aarre”) on shetlanninlammaskoira, joka on perinyt merle-värityksen kummaltakin vanhemmaltaan. Käsittelimme lyhyesti merle-merle-yhdistelmiin liittyviä ongelmia artikkelin edellisessä osassa. Treasure on esimerkki vaikeimmasta päästä: koira on sekä sokea että kuuro. Tutustuin Treasureen eräällä verkkokurssilla ja kiinnostuin siitä, miten koira voi pärjätä arjessa näin vakavan aistivamman kanssa. Treasuren emäntä, Debbie Bauer, kertoi koirastaan mieluusti.

Treasure tuli Bauerille neljän vuoden iässä elettyään ensimmäiset vuotensa ulkotarhassa toisen koiran seurassa. Se ei ollut sisäsiisti eikä osannut liikkua sisätiloissa tai kulkea hihnassa. Treasurella oli myös stereotyyppinen käyttäytyminen: se pyöri ympäri aina samaan suuntaan. Nyt viisi vuotta myöhemmin Bauer kertoo usein unohtavansa Treasuren ”erilaisuuden” sillä se pärjää arjessa niin hyvin. Pyörimistä esiintyy edelleen, mutta se on selvästi vähentynyt ja käytöksen saa nykyään katkaistua esimerkiksi puhaltamalla koiraa kevyesti.

Koska Treasure ei näe eikä kuule, se joutuu luottamaan muihin aisteihin kerätessään tietoa ympäristöstään. Pintojen vaihtelu auttaa sitä tilan hahmottamisessa ja liikkumisessa paikasta toiseen. Treasure reagoi myös ilmavirtauksiin ja paineenvaihteluihin: ulko-oven tai jääkaapin avaaminen ei jää koiralta huomaamatta. Tarkasta hajuaistista on tietysti suurta hyötyä ympäristön havainnoinnissa. Uusissa paikoissa Treasure lähtee rohkeasti tutustumaan tilaan haju- ja tuntoaistinsa avulla. Koira matkustelee omistajansa kanssa paljon ja suhtautuu tyynesti vieraisiin tilanteisiin ja paikkoihin.

Treasure asuu useamman koiran taloudessa ja koirien väliset suhteet toimivat kitkatta. Vaikka Treasure ei ole voinut oppia koirien kieltä näköaistinsa kautta, se osaa silti käyttää rauhoittavia signaaleita kuten haukottelua ja poispäin kääntymistä. Vieraiden koirien kohdalla tarvitaan kuitenkin varovaisuutta, sillä Treasure hakeutuu hyvin lähelle ja saattaa myös törmätä toista koiraa päin. Oman perheen koirat ovat tähän tottuneet, mutta vieraiden koirien voi olla vaikea ymmärtää näin epäkohteliasta käytöstä. Ihmisten suhteen Treasure on hyvin luottavainen: se rakastaa rapsutuksia ja eikä epäröi kiivetä vieraaseenkaan syliin.

Bauer kommunikoi Treasuren kanssa erilaisten kosketusten avulla. Osa kosketuksista on vihjeitä tehdä jotain, kuten istua tai mennä maahan, osa on tarkoitettu kertomaan koiralle mitä seuraavaksi on tapahtumassa: esimerkiksi uloslähdölle, autoajelulle ja ruoka-ajalle on omat vihjeensä. Uusien asioiden opettamisessa Bauer käyttää sekä houkuttelua että sheippausta – naksuna toimii tietynlainen kosketus. Treasure on suorittanut Canine Good Citizen –testin (vastaa KIVA-koirakansalaista) ja harrastaa temppujen opettelua ja nose workia. Se on myös terapiakoira ja vierailee kouluissa ja kirjastoissa lukukoirana.

Vaikka Treasuren maailma on sekä pimeä että hiljainen, on sen elämä hämmästyttävän monipuolista ja aktiivista. Bauerin oma näkemys on, ettei Treasure kärsi vammastaan: se on ollut kuurosokea syntymästä asti eikä tiedä muusta. Koiralla on ainakin ollut todellinen onni päätyä näin osaavalle ja kärsivälliselle omistajalle.

Debbie Bauer on ammatiltaan koirankouluttaja. Hän pyrkii aktiivisesti levittämään tietoa elämästä sokeiden ja/tai kuurojen koirien kanssa sekä lisäämään tietoisuutta merle-merle-yhdistelmien vaaroista. Treasuren ja perheen toisen valkoisen koiran elämää voi seurata Bauerin blogista: http://your-inner-dog.blogspot.fi/